from bad to amazing

Tuntuu kuin koko elämänhalu olisi vedetty pois minusta, kun makasin hiljaa bambumökissä 39 asteen kuumeessa kurkku ja vatsa niin kipeänä, etten halunnut ehkä edes nähdä huomista enää.  Olen sairastellut monta kertaa viimeaikoina, mutta tälle ololle ei mikään vetänyt vertoja. Olin aivan puhki, lopussa, en pysynyt tehdä muuta kuin nukkua neljä päivää putkeen. En syönyt tai juonut, laihduin lopulta 5 kiloa, mikä oli hälyttävää ja pelästytti minut kunnolla. Nesteytys tropiikissa on kaikkea muuta tärkeämpää, en tehnyt sitä sairastelun vuoksi ja nyt sain tietää miltä tuntuu sen jälkeen.
Pakotin itseni lähtemään takaisin chiang maihin vuorilta vaikka en millään olisi halunnut. Nyt, jos olisin jäänyt, en varmaan olisi tällä hetkellä kauhean elinvoimainen.
Menin suoraan 5 tunnin songtaew matkan jälkeen vuorilta chiang maihin ja tuk tukilla sairaalaan, missä ilmoittauduin tiskillä "erittäin huonovointiseksi sekavassa olotilassa olevaksi potilaaksi, joka mielellään haluaisi hoitoa nopeasti". Pääsin lääkärille, jossa todettiin painon äkillinen putoaminen, nestehukka ja verenpaine lukemat olivat erittäin pahannäköiset. Kysyttiin minkälaisen huoneen haluan, sanoin, että ihan mikä vaan, koska mulla oli vakuutus mikä kattaisi kulut. Pääsin 10 kerrokseen upealla näköalalla ja telkkarilla varustettuun omaan huoneeseen, jossa mulle laitettiin heti tippa suoneen ja sänkyyn makaamaan. Olin ollut suomessa tiputuksessa, joten kuvio oli tuttu enkä edes kiinnittänyt mitään huomiota kun makasin puoliunessa valkoisena kuin lakana. Kun heräsin seuraavan kerran parin tunnin päästä, huomasin saaneeni ruokaa eteeni (riisivelliä) sekä sänkyni ympärillä kolme hoitajaa mittaamassa verenpainetta, kuumetta ja pulssia. Ekan päivän lounas ja illallinen olivat liikaa enkä vieläkään saanut mitään alas.

Maatessani tiputuksessa kolme päivää sain ajateltua paljon. Sitä mikä minun matkan tarkoitus on ja kuinka välittäviä ihmisiä olen tavannut jo tähän mennessä. Ja vaikka makasin siinä yksin, tiesin, että mulla on uskomaton perhe ja poikaystävä ja kaverit jotka olivat siinä mun kanssa. Sain heistä voimaa ja tunsin heidän läsnäolonsa huoneessa.
Voin kertoa, että murehdin itseäni jonkin verran ennenkuin pääsin sairaalaan, pelkäsin kuolevani ilman että kukaan saa tietää, koska vuorilla puhelin eikä wifi toiminut, mutta sairaalassa ryhdistyin. En halunnut ajatella itsestäni enää niin, halusin tulla kuntoon ja säädin päässäni olevat nappulat oikeisiin kohtiin, nyt tiesin tulevani kuntoon ja löytäväni vielä monia uusia seikkailuja, tämän yhden epäonnisen lisäksi.
Ajattelutapaa on oikeasti helppo muuttaa, jos se lähtee itsestään. Opin sen täällä. Saatan joskus olla itsekäs ja tietää paremmin mikä on hyvä minulle kuin muut. Kuitenkin näin sairaana ollessa ottaa vastaan joka ikisen avunannon ja potkaisun perseelle. En suostunut juottamaan itseäni, koska kipu oli niin kova, mutta ystävän "pakotus" sai minut tekemään niin ja se auttoi heti.
Jouduin jäämään sairaalaan vielä yhdeksi yöksi, jotta koko tulehdus kehossani saataisiin häädettyä antibiooteilla ja muilla lääkkeillä mitä hoitajat syöttivät minulle. Tunsin saavani joka päivä enemmän ja enemmän voimia, ja viimeisenä päivänä tiesin, että olen vielä hieman heikko, mutta että pystyn tähän; astumaan ulos viileästä huoneestani takaisin kaupungin kosteuteen, pölyyn ja meluun.

Ilman vakuutusta oleskeluni, ruoka ja lääkehoidot olisivat maksaneet minulle monia satoja, mutta mahtavinta oli se, että Chiang Mai Ram sairaalassa traveller vakuutus meni suoraan, ja maksoin kaikesta vain 24 euroa ! Itkin silloin melkein jopa ilosta ja suosittelen käymään läpi vakuutusneuvojan kanssa huolella mitä vakuutukseesi kuuluu ennenkuin lähdet matkalle.
Olen nyt terveempi, syön vielä kolmea eri lääkettä kuurien loppuun ja olen erittäin varovainen syömisieni kanssa. Oikeastaan en ole koskenut kolmeen päivään muuhun kuin keittoihin ja riisiin ja juonut todella paljon vettä electrolyyttien kanssa. Minua kohdeltiin niin hyvin sairaalassa, että thaimaalaisesta sairaalasta jäi tosi hyvä mieli, he vielä soittivat seuraavana päivänä ja kyselivät vointia ja kuulumisia. Tuntuu vähän niinkuin olisin ystävystynyt hoitajien kanssa, kaikki kun olivat iältään vain vähän päälle parikymppisiä. Yhtenä iltana katsottiin vähän aikaa mukavan thaikku naisen kanssa C.S.I Miamia telkkaristam haha hän oli aivan yhtä innoissaan kuin minä.

Heti kun pääsin sairaalasta nuuhkaisin kosteaa ilmaa, otin tuk tukin the giant houseen (paras paikka majottua chiang maissa ja paissa) ja tapasin pari kaveria viime viikon bussimatkalta. Olin ihan fiiliksissä, koska seuraavina kolmena päivänä oli festarit, jolloin paperilamppuja lähetettiin ilmaan, ilotulitukset paukkuivat kaikkialla, kukkaveneet lipuivat joessa ja kaikki ihmiset olivat ulkona juhlimassa. 5 päivää chiang maissa menivät niin nopeasti, tapasin ihania ihmisiä, otin hieronnan, kokkailin yhden thaimaan parhaimman ja cooleimman hippi kokin kanssa luomu veggie ruokaa ja nautin hauskasta ja musiikin täytteisestä ilmapiiristä. Ostin kitaran, mikä on ollut varmasti paras ostos tähän mennessä ja jota tulee soiteltua koko ajan. Joka iltaiset jamming sessiot olivat aivan sekoja ja tunsin olevani niin elossa.

 Rakastan tätä tunnetta, se ei ole hävinnyt mihinkään siitä lähtien kun pääsin sairaalasta. Makoilen nyt omassa riippukeinussani Paissa, tästä mestasta seuraava kirjoitus varmasti tulossa, aivan upea paikka. Mä olen vaan niin onnellinen ja rento täällä elefanttien, vesiputousten ja kuumien lähteiden ja metsän helmassa. Hmm yks ihminen vaan puuttu kainalosta, mutta kyllä mä senkin saan kohta :)

Halit, ikävä kaikkia söpöjä suomineitoja ja herroja kotosalla. Pitäkää huolta itsestänne !