turhaa

ajattelin postailla vähän kuulumisia, ihme ruoka asioita ja muuta löpinää mun lapsuudesta ja harrastuksien ihmeellisestä maailmasta..

nyt kyllä mä en tiedä mikä mulla on. stressaa tosi paljon kaikki tällä hetkellä. en oo laittanu ruokaa kotona varmaan kahteen viikkoon, ja jos en oo töissä syömässä niin joskus unohtuu kokonaan. unet on jääny vähäisiksi ja saan unen päästä kiinni vasta neljän jälkeen aamulla. tuntuu, että koko päivä menee hukkaan kun herään vasta aamupäivällä ja sitten lähden suoraan iltavuoroon duuniin ja yöbussilla himaan. ainut hyvä juttu on, että oon käyny salilla tosi tiuhaan ja huomaan, että reeni on tehny tehtävänsä ja jotain alkaa näkyäkin. toisaalta, mulla on jäätelöaddiktio, lievä onneksi (ainakin vielä ;), mut tällä hetkellä mun pikku pakastin on täpötäynnä jäätelöä. kolme eri pakettia.. vois jättää ton jäden syömisen vähän vähemmälle ja keskittyä terveelliseen ruokavalioon. mut juu, jädet on spessutilaisuuksiin: niihin, kun sä tuut klo 2 yöllä duunista, istut sohvalle, nostat jalat ylös ja laitat musan päälle . sillon on lupa nauttia. silloin kun ehdin himassa kokkailla, vedän aika paljon hedelmiä, linssejä, quinoaa, kananmunia, raastettua inkivääriä, maitorahkaa, avokadoa, pakastemarjoja tai jotain mitä kaapista löytyy. teen smoothieita tai proteiinivälipaloja ennen reenaamista. oon lopettanu kokonaan rasvaisten aamupalojen nauttimisen. tulee tosi ähky ja ällö olo, kun vetää pekoni aamiaisia.

on outoa miettiä, että koko mun lapsuus neljä vuotiaasta asti meni reenamiseen. aloitin silloin telinevoimistelun ja siirryin kilparyhmään nopeasti. kisoja oli melkein joka viikonloppu, reenejä 5-6 kertaa viikossa ja lisäksi koulu. piti muuttaa lähemmäs reenipaikkaa, jotta mua ei rasitettaisi pitkällä matkalla. telinevoimistelun tarina loppui siihen, kun tajusin, että urheilijaa musta ei tule, ehkä tekemällä, mutta ei haluamalla. aloitin nykytanssin ja baletin 10 vuoden iässä ja löysin tanssista pakokeinon arkea vastaan ja keinon päästä ujouden toiselle puolelle. ensimmäistä kertaa tajusin, että haluan tuottaa jotain sellaista mikä saa ihmiset joko nauramaan ilosta tai herkistymään. eipä musta tanssijaakaan tullut, polvet ei enää kestäny ja jouduin lopettamaan kokonaan. yli vuoden kävelin sauvoilla enkä päässyt edes kouluun kun polvet eivät kestäneet yhtään painoa. ravasin lääkäreillä ja toinen sanoi, että mulla on reuma ja toinen, että et tule ikinä enää tanssimaan tai liikkumaan normaalisti. joo, ihanan piristäviä uutisia. kun miettii, että jotkut ihmiset ovat parantuneet vakavista onnettomuuksista, musta se suurin motivaatio on silloin ollut oman pään sisällä. tahdonvoima saa ihmeitä aikaan.

parin vuoden jälkeen kävin taas tanssitunneilla polvitukien kanssa. pääsin tanssilinjalle yläasteelle ja siitä vielä jatkoin samaa rataa sibelius-lukioon. 

nyt pari kuukautta sitten lukiosta valmistuneena en ole käynyt tanssitunneilla ollenkaan. se on kyllä raha kysymyskin, ja en ehtisi edes käydä säännöllisesti, kun samaan aikaan pitää yrittää elättää itseään. sen takia toi salilla ja erilaisilla tunneilla käyminen on mun pelastus. ne voi valita oman aikataulun mukaan ja pysyn kunnossa, kun reenaan lihaskuntoa sekä käyn myös joogaamassa. kyllä mä tiedän sisälläni, että kaipaan tanssia ihan järjettömästi. ehkä mä vielä jonakin päivänä pääsen taas tunneille. nyt käyn pompsimassa marjoja ja maitorahkaa, pakkaan duunivaatteet ja pyöräilen iltavuoroon. illalla frendin tupareihin ja pientä juhlimista luvassa. ei kuulosta pahalta ;)